Blogin esittely


Blogia ylläpitää 30-vuotias nuori nainen, joka rakastaa läheistensä kanssa luonnossa liikkumista ja vaellusreissuja mutta on kuitenkin turvallisuuden- ja mukavuudenhaluinen. Senpä vuoksi blogi painottuu lyhyisiin vaelluksiin ja päiväretkiin, joilla pärjää ilman valtavia varustemääriä tai jopa pelkkien varavaatteiden ja juomapullon kera. Reittikuvauksia tulee mahdollisuuksien mukaan niin ympäri Suomea kuin satunnaisesti ulkomailtakin, ja ne kaikki on listattu sivupalkista löytyvään hakemistoon. Erityisen hurahtanut olen Suomen kansallispuistoihin ja Pohjois-Norjan huiputuksiin.
 
Blogin tarkoituksena on jakaa havainnollistavaa tietoa lyhyistä vaellus- ja huippureiteistä. Siksi pyrin sisällyttämään jokaiseen reittiselosteeseen paitsi kirjallisen kuvauksen ja lähtöpisteen tiedot, myös paljon kuvia sekä videon, josta pystyy hieman näkemään maaston tyyppiä pitkin reittiä ja arvioimaan, haluaako reitille itse lähteä. Huomioithan kuitenkin kunkin merkinnän alussa ajankohdan, jolloin olen kiertänyt kyseisen reitin, sillä muutoksia on tietysti voinut tapahtua käyntini jälkeen. Otankin erittäin mielelläni vastaan päivityksiä reittien varsilta myös siitä, mikäli kaikki pitää edelleen kutinsa! Toivon sinulle yhtä ihania reissuja ja itsensä ylittämisen kokemuksia kuin itse olen saanut näissä kohteissa kokea! :)

Ps. Olethan huomannut uutuutena nyt myös vinkkini pidempien viipymien erinomaisista tukikohdista ja omista huiputus- ja reittikomboistamme (jälkimmäinen tulossa)!
 

belissah (at) rocketmail . com

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit, tarkennukset ja varsinkin oman käyntini jälkeen tulleet muutokset reitillä otan ilolla vastaan. Kiitos jo etukäteen!