Segla 639 m, Fjordgård, Senja, Norja

Kierretty: elokuu 2019
Pituus: 4 km
Kesto taukoineen: reilut 3h edestakaisin
Nousu: n. 600 m ?
Oma vaikeusastearviointi: Keskivaikea (plus), pääosin käveltävä, mutta huipulle meno pitkään jyrkkää
Tarkempi sijainti: Fjordgård, Senja, Lenvik, Tromssan ja Finnmarkin lääni, Norja

Segla kuvattuna Hesteniltä, jonka reittikuvauksen voit lukea tästä

Jos olet ajatellut tehdä huiputusretkiä Senjan saarella, olet varmasti kuullut Seglasta, koska se lienee koko Senjan tunnetuin huippu. Moni ei kuitenkaan heti äkkää, että sosiaalisen median näyttävät kuvat Seglasta on itse asiassa otettu Hesteniltä (Hestenin reittikuvaukseen tästä), joten tässä vaiheessa kannattaa päättää, haluaako käydä kuvan huipulla vai käydä ottamassa yllä olevan kaltaisen kuvan Hestenin huipun juuresta. Tai sitten voi tehdä kuten me ja käydä peräkkäisinä päivinä molemmilla! :)

Seglalla ei varmasti tarvitse olla yksin, ja meidän elokuisen käyntimme aikaan joka toinen vastaantulija oli suomalainen pariskunta, perhe tai koirakko. Meidän vaellusporukkamme koostui parikymppisistä, kolmekymppisestä ja parista viisikymppisestä peruskuntoisesta aikuisesta sekä pienestä, ketterästä ja rohkeasta koirasta.

Polku Seglalle alkaa, kun kääntyy heti kylän sisääntulossa sijaitsevan Segla grill och pubin kulmalta ylös ja aloittaa patikan paikallisen koulun kulmalta. Kylässä on myös viitat kohti Seglaa ja kuka tahansa vastaantulija osaa varmasti neuvoa reitin alun, jos sitä ei muuten löydä. Varsinaista osoitetta kohteelle ei ole, mutta koska kulkija mitä todennäköisimmin myös majoittuu Fjordgårdissa, niin hän löytää grillin, koulun ja reitinkin kylän parin ainoan kadun varsilta helposti. Yllä oleva kartta ja reittiohjeetkin voivat olla avuksi. Ja nyt kun kerran ravintolan mainitsin, niin on muuten todettava Segla grill och pubin burgereiden olleen todella positiivinen yllätys! Suosittelen kokeilemaan.

Alkuosa reitistä on hiekkatietä, sitten vaihdellen alavampaa, mahdollisesti kostealla kelillä soista maastoa ja toisaalta koivikkoa ja kivikkoa. Vaikka me teimme Seglan-retkemme näinkin kauniina kesäpäivänä, sateiden jälkeen reitti voi olla todella märkää kuljettavaa.

Keskellä Hesten ja Segla kuvattuna Senjahopenista, Mefjord-vuonon toiselta puolelta

Lähestymissuunnasta Segla näyttää melkein mitättömän laakealta, vehreältä kummulta, eikä sen voisi kuuna päivänä kuvitella olevan jyrkkä, vaikea, saati alun kuvan kaltainen mistään suunnasta. Reitti Seglalle onkin itse asiassa huippuaan lukuunottamatta melko kulkijaystävällinen ja helppo, jopa tylsähkö – mutta vain harjanteelle asti. Odotus palkitaan kuitenkin jo tässä vaiheessa reittiä, harjanteella, jolle tullessa kannattaa olla varovainen. Yhtäkkiä kallionseinämä vain todellakin loppuu ja suora, syvä pudotus mereen alkaa!

Harjanteella on myös laajalti tasaista, mukavaa maastoa evästauolle, ja halutessaan reitin voikin jättää tähän jatkamatta huipulle asti. Harjanteelle asti pärjää varmasti myös melkein koira kuin koira, mutta huipulle koiran kanssa jatkamisen suhteen kannattaa käyttää harkintaa. Meillä pieni koira kävi aivan huipulla asti, ja näytti rinnettä vähän väliä isompiakin koiria alas laskeutuvan, mutta huipulla koiran on sitten oltava todella kiinni itsessä ja kaukana reunan pudotuksesta. On ehdottoman tärkeää, että koira on myös täysin hallinnassa ja osaa tulla alamäkeä hitaasti, mieluiten omistajan takana, hihnassa.

Nousu huipulle näyttää harjanteelta katsottuna pitkältä ja jyrkältä, muttei niin pitkältä ja jyrkältä kuin se tuntuu sitä kavutessa! Tämän merkinnän lopussa olevalta videolta näkee parhaiten alastulomme hetkellä, miten lähes pystysuora rinne on. Avainsana on tasainen, hidas eteneminen. Lyhyitä hengähdystaukoja kannattaa pitää vähän väliä, että jaksaa ylös asti. Matka on ihan käveltävissä, mutta välillä olisi itse asiassa toivonut, että pelkkien reisilihasten rääkkäämisen sijaan olisi saanut auttaa enemmän käsivoimilla. :D

Taustalla vuononpohjukassa monikärkinen Senjan korkein huippu, Breidtinden 1001 m

Kun vihdoin päästään huipulle, saa kyllä pitää painopisteen matalalla ja pysyä visusti turvassa pudotukselta. Jos uskaltaa, seinämän reunasta voi kurkistaa suoraan alas mereen, mutta tämä kannattaa ehdottomasti tehdä maaten kurkistaen. Mahdolliset poseerauksetkin kannattaa tehdä tukevasti istuen, ettei satu kamalia. Huipulla on kesäaikaan myös sen verran porukkaa, että omaa kuvauspaikkaansa saa etsiä, emmekä viihtyneet siellä kauaa. Evästauot pidimme mennessä ja tullessa alempana harjanteella, mitä suosittelen myös muille.

Matka alaspäin on jälleen helpompi ja sisältää pääpiirteittäin vain mahdollisimman kiemurtelevaa kulkua vauhdin hidastamiseksi. Paluumatkan evästauon jälkeen samoilimme hetken päämäärättömästi harjanteella ja napsimme matkaamme yllättäen löytyneitä lakkoja. Harjanteelta laskeutuukin takaisin kylään jo taas nopeammin.

Jos siis ehdit käydä kahdella patikalla Fjordgårdissa, käy sekä Seglalla että Hestenillä! Jos taas ehdit käydä vain yhdellä tai vain yksi patikka on varma ja toinen esimerkiksi säistä riippuvainen, päätä, käytkö ensisijaisesti Seglalla vai Hestenillä kuvaamassa Seglan. :) Maisemat ovat joka tapauksessa huikeat.

 

Glomtinden 419 m, Kabelvåg, Austvågøy, Lofootit, Norja

Kierretty: elokuu 2019
Pituus: 5,6 km
Kesto taukoineen: n. 3h 15min edestakaisin
Nousu: n. 400 m ?
Oma vaikeusastearviointi: Helppo plus (Käveltävä, joskin loppupuolella kivikkoinen ja jyrkkenevä reitti)
Tarkempi sijainti: Rørvikvatnet, Kabelvåg, Lofootit, Austvågøy, Vågan, Nordland, Norja

Glomtinden oikealla, terävin kuvan huipuista

Glomtinden, joissakin lähteissä harvemmin myös Glåmtinden, sijaitsee E10-tien varressa melko lähellä Henningsværin kylää. Tien vieressä olevalle pysäköintialueelle ei ole varsinaista osoitetta, mutta oheisen kartan avulla voit saada reittiopastuksen suoraan merkittyyn lähtöpisteeseen tai ainakin napata koordinaatit muistiin.

Glomtinden on tähän mennessä kulkemistamme huippureiteistä helpoimmasta päästä Keski-Norjassa sijaitsevan Mehøn tavoin. Itse onnistuin kulkemaan Glomtindenille ja takaisin lihakset äärettömän kipeinä edellispäivän Festvågtindenin huiputuksen jäljiltä, joskin kuljin melkein puolet matkasta takaperin kipeiden "jarrulihasten" aktivointia vältellen. Tuoreilla jaloilla reitti olisi ollut suorastaan nautinnollinen iltapäiväkävely, ja nytkin se palveli hyvänä palautumispäivän happihyppelynä. Reitti sopii erinomaisesti myös koiran kanssa kuljettavaksi. Se on huippureitiksi mukavan hitaasti nouseva, mutta toki aivan huipulle tultaessa polku muutuu kivikkoiseksi ja jyrkäksi.

Reitti Glomtindenille kulkee alussa helppoa ja leveähköä, hiekkaista ja paikoin kivimurskemaista vanhaa tienpohjaa pitkin. Jo tässä vaiheessa kannattaa välillä pysähtyä vilkuilemaan oikean olkansa yli kaunista lähinäkymää päätien toisella puolella olevalle Rørvikvatnetille. Etäisesti näkyvästä merenlahden poukamasta löytyy muuten myös pieni hiekkaranta Rørvikstranda, jos patikan jälkeen haluaa ajella huljuttamaan jalkojaan merivedessä.

Kun vanha tienpohja on noussut harjanteiden väliseen notkoon ja alkaa kaartua vasemmalle noin 1,5 kilometriä lähdöstä, tienpohjalta poiketaan selkeälle polulle oikealle, kohti etuoikealla olevaa harjannetta ja huippua. Kun tämän käännöksen löytää, niin löytää huipullekin, niin selvää reittiä kuljetaan. Paikoin menee useita polkuja rinnakkain ja risteillenkin, kaikki selvästi hiekkaisempaa pohjaa pitkin kohti Glomtindeniä. Jos kohdasta kurkkaa alla olevan satelliittikuvan, hiekkaisempi poikkeama ja juova aina huipulle asti näkyy maastossa selvästi. E10-tietä ei kuitenkaan ylitetä tuossa puolimatkassa, vaan se menee toki tunnelissa vuoren sisällä. :) Käyntimme aikaan elokuussa 2019 tuossa poikkeamakohdassa oli lisäksi maahan tehty kivistä nuoli, kuten tämän merkinnän lopussa olevalla videolla näkyy, mutta en luottaisi siihen, että se on siellä aina jatkossakin. Reitin löytää varmasti joka tapauksessa, jos kulkee koko ajan kohti huippua.

Alkuosa poikkeamanjälkeistä reittiä on kallioista ja laakeaa matalan kasvuston hiekkapohjaa, mutta puurajan ylittyessä maasto muuttuu hiekkaisemmaksi ja kivikkoisemmaksi harjanteeksi. Huipun juuressa se myös jyrkkenee huomattavasti. Kuten muillakin huippureiteillä, pudotuksia on, mutta reitillä pysyy kyllä turvallisesti polulla niin halutessaan. Huippureiteille kannattaa yleensäkin lähteä vain hyvän tai kohtalaisen sään aikana. Rankka sade, räntä tai pilvikerros voivat äkkiä huonontaa näkyvyyttä ja tehdä reitistä hyytävän kylmän ja liukkaan mutaisen kulkea. Säätila ehtii myös vaihdella korkeammalla äkisti, ja pieneen sateeseen tai räntään on kesälläkin hyvä varautua. Koska talvisin vuorilla on todellinen lumivyöryvaara, tämäkin reitti on vain kesätestattu ja lumettomalle ajalle suositeltu.

Kuva harjanteelta kohti Glomtindenin huippua

Kuten tavallista, huipulla tuuli ja tuiversi kylmästi, mutta onneksi kallionselkä tarjosi myös pientä tuulensuojaa eväshetken ajaksi. Huipulta aukeavatkin kauniit panoraamanäkymät. Glomtindeniltä pääsee myös ihastelemaan suorastaan kunnioitusta herättävän jylhää, vieressä kohoavaa Vågakallenia (943m) hyvin läheltä. Valitettavasti meidän retkipäivänämme, kuten varmasti melko usein muutenkin, sen korkein huippu peittyi kuitenkin pilviharsoon.

Huipulla vietetyn evästauon jälkeen paluumatka on melko kevyt, kiitos reitin suhteellisen tasaisuuden. Jo mainittujen kipeiden jarrulihasten vuoksi itse hölkkäsin vanhan tienpohjaosuuden takaisin autolle. Koskaan ei ole muuten hölkkä tuntunut niin hyvältä kuin tuolloin! Ihanaa rullaavaa hölkkää alamäkeen ilman tarvetta huippureiteillä muutoin niin tyypilliseen voimakkaaseen alastulon jarrutteluun. Ah! ♥ Jos etsit seudulta huippureittien helpoimmistoa, kannattaa aloittaa tästä ja Svolværin Tjeldbergtindenistä.