Vardhaugen 296 m, Kågen, Skjervøy, Tromssa, Norja

Kierretty: syyskuu 2024
Pituus: n. 3 km edestakaisin
Kesto: n. 3 h taukoineen
Nousu: n. 290 m, lähtö vain muutama metri merenpinnasta
Oma vaikeusastearviointi: Helppo (plus)
Tarkempi sijainti: Maursund, Kågen, Skjervøy, Tromssan lääni, Norja

Vardhaugen on ainakin suomalaisittain tuntematon pieni ja kevyt nousu hienoihin maisemiin. Bongasimme sen maisemakuvat itse aikanaan Ut i Nord -ulkoilmapalvelusta ja laitoimme sen ylös helpompien välipäiväretkien vaihtoehdoksi, jollaiseksi se sitten usean sattuman kautta päätyi päivänä, jolloin ei ollut oikein fiilistä mihinkään muttei halunnut hienoa päivää heittää hukkaankaan.

Vardhaugen sijaitsee Kågenin saarella, kuten muutama muukin kulkemamme reitti. Useamman päivän viipymällä on siis samalla reissulla mahdollista huiputtaa myös Breikågen ja kulkea toinen helppo reitti Isbuktvannet-jäätikköjärvelle (tulossa). Kågenille ajaa helposti autolla teitä pitkin – joskaan ei voi välttyä alittamasta ensin kapeaa vuonoa hyväkuntoisen, lyhyehkön tunnelin läpi.

Auton saattoi ainakin meidän käyntimme aikaan syyskuussa 2024 jättää parkkiin Maursund Gårdin eli Pohjois-Tromssan museon ylläpitämän Maursundin kartanomuseon edustalle levikkeille. Tilaa ei ole monelle autolle, mutta tie itsessäänkin on pieni päättyvä tie lähinnä kotipihoihin. Alue on turisteilta rauhallinen. Huomioithan siis erityisesti, ettet jätä autoasi ohjeiden vastaisesti tai alueen asukkaita tai pihaan ajoja häiritsevästi, vaan kunnioitathan paikallisia ja näitä upeita kohteita. Itse reitti lähtee päättyvää tietä muutaman kymmentä metriä eteenpäin kulkien käytännössä erään valkoisen talon pihan kulmalta niin, että lähes tuntee luikkivansa jonkun pihan poikki.

Reitin alkupuoli oli meidän aikanamme mukavaa, alussa hieman mutaista ja märkää mönkijäpolkua, joka kulkee alun pihapiirien jälkeen karkeasti etuvasemmalle. Selän taakse aukeaa nousun aikana hieno maisema vastarannalle mantereen puolelle Hamneidetin suuntaan. Kulkija ei voi olla kiinnittämättä huomiota vastarannan taustalla kohoavaan Kvænangstindan-huippujonoon, jonka torahampaat vaanivat liikkumattomina ja valmiina raatelemaan kaikki viattomalla ohikulkumatkalla olevat pumpulipilvet. Etenemissuunnassa etuoikealle puolestaan avautuu vähitellen Blåtindenin ja Maursundtindenin muodostama sylimäinen vuorenseinämä, joka kohoaa kilometrin molemmin puolin jylhänä Maursunddalenin ympärille.

Reitti kulkee moneen muuhun Norjan näköalahuippuun verrattuna joutuisasti selkeää mutta välillä epätasaista polkua pitkin. Puurajan saavuttamisen jälkeen mönkijäpolku on vähitellen muisto vain, ja reitti jatkuu tavallisena polkuna kohti viimeistä, kallioisempaa osuutta. Vaikka Vardhaugenin reitti sopii erinomaisesti myös koirille, muistathan pitää koirasi kytkettynä, sillä alueella laiduntaa aktiivisesti ainakin lampaita. Mekin saimme nousun varrella tuijotella lampaiden kanssa toisiamme puolin ja toisin kummastellen!

Kalliomaisemmassa loppuosuudessa eteneminen on maaston tukevuuden vuoksi huomattavasti alkumatkaa helpompaa, ja Varghaugenin kivikummeli eli huipun kiviröykkiö näkyy jo hyvin pian ja pienellä vaivalla. Maisemat huipulta avautuvat paitsi vastarannalle mantereen suuntaan, myös Uløyalla näkyvän Arontindenin sekä Vorterøyan suuntaan. Näiden kahden isomman saaren väliin jää kaksi pikkusaarta, pienempi ja suurempi eli Lille ja Store Follesøya. Etualan saarten takana myös Lyngenin niemimaan uloin kärki päättyy korkeiden huippujen jälkeen vaatimattoman matalana mereen.

Hieman yllättäen yksi upeimmista maisemista on kuitenkin sisämaan suuntaan, jossa Maursunddalen ja aiemmin mainittu vuorten syli avautuvat kaikessa mahtavuudessaan. Meidän huipulla käydessämme kivikasaa koristivat myös hienot poronsarvet. Koska puolisoni ei koskaan tunnista vuorten nimiä niistä puhuessani, Vardhaugen tunnetaankin meillä poronsarvihuippuna!

Huippu on maltillisessa vajaan 300 metrin korkeudessaankin monesta suunnasta avoimella paikalla. Kauniista ja syyskuuksi yllättävän lämpimän päivän liki helteisestä noususta huolimatta – tai ehkä juuri siksi – meille tuli huipulla todella kylmä hyytävässä tuulessa. Tämä helpohkokin kohde muistutti siis taas loistavasti lämpimän ja varmuuden vuoksi sateenpitävän varustuksen mukana pitämisestä.

Pienen evästauon jälkeen matka alas on suorastaan nautinnollinen, sillä nyt pääsee ihailemaan vastarannan maisemia suoraan edessäpäin. Itse tosin tuumasin paluumatkalla pitäväni jyrkiltä huipuilta alas tulemisesta enemmän, sillä porrasmaisen isot askelmat alaspäin ovat itselleni jotenkin helpompia kuin jatkuva kontrolloidusti jarrutettu kävely. Tosin liki kaikki jarrulihakseni luikkivat piiloon ja loputkin kalistelevat hampaitaan aina heti, kun Norja mainitaan, joten ehkä ne ovat vain traumatisoituneet näistä ympyröistä. :D

Palattuamme merenpinnan tasolle kävimme vielä etsimässä aarteita museon pihan rannassa. Löysimme tuttuun tapaan sekä pieniä sinisiä ja violetteja pikkumeduusoja että halkaisijaltaan aivan valtavia sylin kokoisia meduusoja. Näiden lisäksi rannalla lojui haaksirikkoutuneena taskurapuja, isompia ravun saksia, erilaisia simpukoita ja valtavia kalan selkärangan yksittäisiä nikamia. Muutamankin norjalaisen turskan kalastaneena en voinut välttyä pohtimasta, kuinka suuri noiden luiden aikanaan koossa pitävä kala oli mahtanut olla.

Yhtä kaikki Vardhaugen on yksi tämän blogin helpoimmista pikkuhuiputuksista ja soveltuu niin koko perheen retkikohteeksi epätasaisiin metsäpolkuihin ja ylämäkikävelyyn pystyville kuin koirienkin kanssa mukavaksi lenkkikohteeksi. Näkymien suhteen se oli jopa positiivinen yllätys ja siten hinta-laatusuhteeltaan mielestäni erinomainen Norjan huippureitti. Meillä kävi vielä valtava onni todella aurinkoisen ja värikkään syyssään suhteen!