Pituus: 13,33 km edestakaisin
Kesto taukoineen: n. 5 h
Nousu: max. 100 m
Oma vaikeusarviointi: Helppo plus, melko tasaista mutta pieniä joen ylityksiä ja pistoreitin lopussa lyhyt jyrkkä rinne edestakaisin
Tarkempi sijainti: Gargia, Alta, Finnmarkin lääni, Norja
Olemme pitkään haaveilleet Suomen Lapin Kevon reitistä, ja kun kuulimme Pohjois-Norjassa olevan samankaltainen Altan kanjoni kuljettavissa päiväkseltään, se hyppäsi meidän haavelistalle korkealle kärkeen. Vuoden 2022 Norjan-reissulla Altan kanjoni olikin kaikista reittivaihtoehdoista meidän korkein prioriteettimme, jonka mukaan suunnittelimme koko muun matkan tukikohtien liukuman parhaan sääikkunan varmistamiseksi. No, sääikkuna ei kyllä ollut siltikään paras mahdollinen, mutta pääsimme kuitenkin näkemään kanjonin koko tunturiylängön ollessa parhaassa ruskassa! Altan kanjoni onkin edelleen nyt kolme Norjan-reissua myöhemmin ja myös kolme aiempaa reissua mukaan lukien yksi lempireiteistäni koskaan ja sellainen, jonka voisin mielelläni käydä joskus vielä uudelleen. Kannattaa siis jatkaa lukemista!
Reitin parkkipaikka löytyy Google Mapsistä valmiina ja sen mukaan mekin köröttelimme tavallisella henkilöautollamme tunturiylängölle. Parkkipaikka oli jo itsessään avotunturissa osin kallion päällä, ja tie paikalle voi varmaan huonojen kelien jälkeen olla vaihtelevassa kunnossa. Ajantasaisinta tietoa voinee kysellä Norja-aiheisista Facebook-ryhmistä, jos asia mietityttää.
Me saavuimme lähtöpisteelle vähän toivomaamme myöhemmin. Olimme joutuneet edellisiltana jäämään yöksi suunniteltua varhaisempaan sijaintiin ja näin ollen meille oli jäänyt ajomatkaa ennen kanjonia vähän liikaa. Perillä oli tihkusateista ja pilviharsot roikkuivat lähellä maata. Muistan, että paitsi sää, minua ahdisti se, että jo alkumatkasta oli paljon vastaantulijoita – siis jo pitkän retkensä päättäviä ihmisiä. Koska tällä edestakaisella pistoreitillä matkaa oli vajaat 7 km suuntaansa, yhteensä siis reilut 13 km, päätimme, että ainakin meidän olisi edettävä suhteellisen rivakasti.
Reitti alkoi pienellä hyvin loivahkolla nousulla, mutta muutaman retkipäivän jälkeen jalat olivat hapoilla jo saman tien. Sovimme, että kuljemme nousun ylös ja katsomme sitten, käännymmekö heti vain takaisin vai jatkammeko matkaa. Rinteen yläpäässä reitti kuitenkin lähti tasoittumaan ja erottui selvästi maastosta tihkusateesta huolimatta, joten päätimme jatkaa. Meillä oli ihan fyysinen kartta mukanamme (jota suosittelen ehdottomasti!), ja siitä seurailimme erilaisten maamerkkien, kuten lampien ja joen ylitysten saavuttamista.
Parin kilometrin kohdalla reitti sivuaa isohkoa lampea sen oikealta puolelta kulkien. Vähän ennen kolmen kilometrin saavuttamista reitti kääntyy oikealle kohti ensimmäistä joen tai tunturipuron ylitystä. Meidän käyntimme aikaan vuonna 2022 tällä paikalla oli ihan selvä kyltitys näyttämään reitin jatkosuuntaa. Luin kuitenkin itse aikanaan foorumeilta, että osa oli erehtynyt luulemaan jo tästä ilmeisesti hetken matkaa suoraan jatkaessa vastaan tulevaa sivukanjonia määränpääksi. Ei kuitenkaan olla vielä puolessa välissäkään yhdensuuntaista matkaa. En muista tarkalleen, montako kunnon ylitystä reitillä tulee vastaan, mutta useita pieniä puroja ja pari isompaa suuntaansa. Jo tovin ennen kanjonin saavuttamista sen ura piirtyy kaukaisuudessa maastoon valtavana halkeamana. Näky on jo tässä vaiheessa kutkuttava ja innostaa sopivasti jatkamaan lopun matkan kanjonin reunalle.
Juuri ennen kanjonin saavuttamista tullaan halkeaman reunan yläpäähän, josta ainakin vuonna 2022 löytyi pieni piknik-pöytä. Saapuakseen varsinaiselle maisemareunalle ja nähdäkseen itse kanjoniin on vielä jatkettava lyhyt mutta jyrkkä ja juurakkoinen, jo enemmän Norjan huippureittejä muistuttava alamäki kuilun reunalle. Periltä maisema on mykistävä, mutta askelmiaan saa varoa – mitään turvakaiteita ei reunalla ole ja pudotus on norjalaiseen tyyliin dramaattinen.
Myöhäisen iltapäivän kellonajan ja tihuttavan sään huomioiden me saimme olla perillä aivan ylhäisessä yksinäisyydessämme. Kuvailujen jälkeen edessä oli tietysti saman, muutaman kymmenen metrin rinteen jyrkkä nousu takaisin piknik-pöydän ääreen, missä me pidimme pienen evästauon ennen paluumatkaa. Perillä autolla olimme hyvästä sadevarustuksesta huolimatta osin likomärkiä, ja vaihdoimme kuivat vaatteet yllemme heti parkkipaikalla. Myös koirat ja niiden sadetakit ja valjaat olivat niin märkiä ja ravassa, että teimme extempore päätöksen varata parin yön mökkimajoituksen Altasta. Siellä vietimme sitten seuraavan päivän ihan vain punkassa lojuen ja lepäillen, varusteita kuivatellen ja kuvamateriaalia läpi käyden.
Maasto oli huikeassa maaruskassa, ja olen varma, että olimme liikkeellä parhaaseen mahdolliseen ajankohtaan ikinä! Harmaa päivä vielä korosti värejä entisestään. Ajoittain kivikkoinenkin polku erottui pääosin selvästi maastosta. Ainoastaan joen ylitysten kohdalla meillä tuli pientä reitiltä poikkeamista takaisin tullessa, kun emme osuneetkaan vastarannalta polun päähän takaisin tullessamme ja seikkailimme hetken poluttomassa rinteessä ylempänä maastossa kulkevaa reittiä kiinni ottaen.
Vaikka märimmät osuuden polusta olikin myös pitkostettu, erityisesti sateiden vuoksi osa polusta oli melkoisen märkää ja mutaista, ja viimeistään joen ylityksissä olisi tavan kengillä ollut likomärkä. Meillä oli onneksi yllämme korkeavartiset kumisaappaat vaellukseen sopivalla hyväkuvioisella pohjalla ja minulla lisäksi varren yli vedetty säärystimet. Ilman niitä saappaatkin olisivat kyllä yhdessä kohdassa hörpänneet vettä, vaikka muutoin ylitys onnistuikin meiltä melko hyvin kiveltä toiselle astuen. Joen ylitysten vesimäärää voi halutessaan ajankohtaisesti kysellä muilta kävijöiltä nettifoorumeilla. Loppukesästä ja syksyllä ylittämisen pitäisi vesimäärän puolesta olla alkukesää helpompaa, ja tietysti parempaa ylityspaikkaa voi aina yrittää etsiä hieman ylempää. Tyhmiä riskejä ei kuitenkaan kannata ottaa! Mekin olimme jo ennalta hyväksyneet sen, että matka saattaisi katketa ylityksiin. Onneksi niin ei käynyt! Muistathan kuitenkin, että märät kivet ovat liukkaita, joten pohjaltaan hyväkuvioiset kengät ovat mielestäni tärkeät!
Lopulta Norjan huiputuksiin tottuneena Altan kanjonin retkestä on jäänyt jopa helppo ja miellyttävä muisto, vaikkakin tietysti matkaa kertyi paljon muita blogin Norjan-reittejä enemmän. Ainoastaan jatkuva sadekuuroilu vähän haittasi reitillä kuvailua – vaatetuksellisesti olimme tosiaan onneksi liikkeellä ihan perinteisin sadetakein, korkein kurasäärystimin ja vaelluskumisaappain. Joen ylitysten, pitkän kävelymatkan ja säältään arvaamattoman avotunturimaaston vuoksi voisin moista yhdistelmää suositella lämpimästi muillekin – tai vähintään reppuun mukaan eväiden kera. Reitti on periaatteessa myös koiraystävällinen, jos koira pystyy ylittämään joet tai koira on mahdollista kantaa tiukkojen paikkojen yli esimerkiksi repussa. Katsothan vielä alla olevan videon arvioidaksesi maastoa paremmin.
